Mun kesäloma loppuu viikon päästä , aika palata töihin.

Lapset ovat olleet mulla, miltei koko loman...niinkuin lupasinkin heille vaikkakin joukossa on paljon hienoja päiviä, muistaa tässä vaiheessa lomaa myös sen, miksi  en halua olla kotiäiti. Mä tarviiin aikaa ja tilaa, jossa  kuulen omat ajatukseni. Missä  saan haaveni loppuun...et  saan vaan olla ajatuksissani, ilman "äiti" tai "mikä sulla on" juttuja. Olen niin iloinen , kun saan olla vaan hiljaa, ei tartte puhua kenellekään mitään..eikä kukaan luule, et  olen suuttunut, mökötän tai  jotain muuta ihmeellistä.

Mulla on aina hienot visiot kaikesta, mitä tehdään ja millasta on..haluun, et kaikki on upeaa strömsöä...sit ei olekkaan...kun on monta ihmistä samassa paikassa, niiden luonteet ei ihan aina sovi yhteen. Ei  ole kuvitelmaa, että kukaan ei koskaan riitele ja me yleensäkkin riidellään tosi vähän...mietin juuri, että esikoisen kanssa,  en ole varmaan ikinä riidellyt, enkä kolmannen pojan...ollaan kaikki hirveen huonoja tuomaan esiin tunteita ja siksi on vaikea käsittää, että toiset räjähtelee/itkee/nauraa pienimästäkin syystä...mut et se kaikkea kivaa...pelejä ja leikkejä, lapset keksii omansa (tänä kesänä oli parasta pyydystää lammesta nuijapäitä)...kamoon hei..nuijapäitä, eiks noin tehty joskus..ööö silloin kun mä olin pieni..niinkun jurakaudella =D

Oon tyytyväinen, että keksii...hetken hiljaisuus...mutkun se venyy niin pakko mennä katsomaan kuinka moni on jo hukkunut, vastassa on naamat joiden suut on korvissa "äiti kato varmaan sata sammakonpoikasta!!!"..mitäs siinä sitten....koska olen äiti  ja pilaan kaiken käsken palauttamaan ne takaisin lampeen, vesiastiasta. "äitiiiiii, mitä sammakot syö?" ..jaa...lampsin takaisin vaunuun ja vakoilen wikipediaa, vitsi  tiedän kyllä kaiken ;D

Säät oli hienoja kyllä ja kaksi lapsista oppi uimaan, toinen kellukeilla toinen ihan ilman...päivästä toiseen jaksoin ajaa rantsuun, että nään sen ilmeen niiden naamoilla, kun uivat se 2 m ihan itse..."äitii, kato,äiti kato, kato äiti, kato" isommat tyyliin "ääääiiitiii, kato..mää hyyyyypäään viitosestaa, äiiiitiii"

Miksiköhän me aikuiset ei revitä mistään niin järjetöntä riemua ja ylpeyttä?...jos jostain syystä revitään, niin ihan sisäisesti vaan "kun tää nyt vaan on vähän tämmönen, ei mikään iso juttu" ja sisin huutaa  JEEEEE, sisäisiä aaltoja, mut päältä ihan cool...korkeintaan toinen suupieli vetää vähän ylöspäin.

Pihaa jaksoin tasan kaksi viikkoa, kun tultiin takaisin vaunulta, se oli viidakko, viidakko missä asustaa peukalon kokoisia verenimijöitä ja murisevia mehiläisiä..ja käki joka ei osaa kukkua...en tiedä käykö ne superihanien puutarhan omaavien -klubi ikinä missään..vai onko niillä jotain supermyrkkyä, miten ne pihat pysyy sellaisina, oikeesti? Miksi niillä ei oo hyttysiä, vähänkö reilua...mut meillä kasvaa rikkaruohot...esihistoriallisen -kauden kokoiset saniaiset ja nurmikko, joka pitäis leikata päivittäin...ja ne hyttyset viikonlopussa 68 pistoa, eikä kuulkaa tee mieli lähteä  radalle, kun jalat näyttää lähinnä ruttotautisilta..miksi malleja ei pistä hyttyset, ei niillä näy lantin kokoisia paukamia ikinä missään. Pistääkö ne vaan rahvaita, onko se joku rahvaanpistäjät laji?

Ei vaan pysty! Olkoon sitten, piha samanlainen kuin omistaja vähän siihen suuntaan, se on piha ja mun jalat...no ei ne ikinä kyllä mihinkään lehteen kelpaiskaan...